
Viiden juniorin joukkue osallistui 15.-16.3. järjestettyihin 13- ja 15-vuotiaiden SM-kilpailuihin. Kisojen taso oli tänä vuonna korkea ja kaikille oli tarjolla haastavia otteluita.
Lauantaina kisattiin joukkue- ja nelinpelisarjoissa ja sunnuntaina oli kaksinpelien vuoro. Joukkuekisassa mukana olivat 15-vuotiaiden sarjassa Aatu Korkiavuori, Lauri Nirkkonen, Aki Ylinen ja Olavi Moilanen. Pojat karsiutuivat niukasti jatkosta poolivaiheessa, mutta kaikilta nähtiin hyviä esityksiä kilpailussa. Nelinpelissä Aki ja Olavi olivat sijoitettuina cup-vaiheeseen, mutta siinä matka katkesi jo ensimmäiseen kierrokseen.
Sunnuntaina jatkettiin kaksinpeleillä ja seurue täydentyi vielä Sampo Friskillä. Hyvistä otteista huolimatta, tänä vuonna pelit jäivät joko pooleihin tai cupin ensimmäiselle kierrokselle. Arvokasta kisakokemusta kuitenkin taas kerättiin ja tavattiin pingistuttuja ympäri Suomea.
Recent Comments