UUDET PELAAJAT
Tiesitkö? Tarjoamme erilaisia ryhmiä vasta-alkajille ja harrastelijoille. Kokeile kaksi kertaa ilmaiseksi ilman sitoutumista!
Pingiskoulu lapsille
Perusteet haltuun ammattivalmentajien johdolla- Vasta-alkajille, iältään noin 6-14 vuotiaat, suunnattu lajikurssikurssi, jossa opetellaan pöytätenniksen tekniikka ja taktiikkaa sekä pidetään hauskaa pingiksen parissa.
- Ammattitaitoinen lajivalmennus.
- Tavoitteena riittävä pallokontrolli, jotta voi siirtyä vaativampiin harjoituksiin.
- Taitojen mukaan siirtyminen muihin ryhmiin.
- Tarvittaessa aloittelijan maila lainaksi (valmentajat opastavat oman mailan hankinnassa).
- Kaksi kokeilukertaa ilmaiseksi.
- Sitoutuminen yksi kuukausi kerrallaan. Vain kurssimaksu.
- Ei vaadi jäsenyyttä, eikä sisällä hallin vapaata käyttöoikeutta kurssin ulkopuolella.
Alkeiskurssi aikuisille
Perusteet haltuun ammattivalmentajien johdolla- Aikuisille, noin 15-vuotiaasta eteenpäin, suunnattu kurssi, jossa opetellaan pöytätenniksen perusteita, opetellaan säännöt ja harjoitellaan pelaamista.
- Ammattitaitoinen lajivalmennus.
- Tavoitteena riittävä pallokontrolli ja sääntötuntemus, jotta voi siirtyä vaativampiin harjoituksiin.
- Taitojen mukaan siirtyminen muihin ryhmiin.
- Tarvittaessa aloittelijan maila lainaksi (valmentajat opastavat oman mailan hankinnassa).
- Kaksi kokeilukertaa ilmaiseksi.
- Sitoutuminen yksi kuukausi kerrallaan. Vain kurssimaksu.
- Ei vaadi jäsenyyttä, eikä sisällä hallin vapaata käyttöoikeutta kurssin ulkopuolella.
Harrasteaikuiset
Valmennusta ja pelivuoroja 15-vuotiaista senioreihin- Harrastelijoille suunnattu ryhmä, jossa on tarjolla vapaaseen pelailuun suunnattuja pelivuoroja sekä pöytätenniskoutsiemme valmennusvuoroja.
- Osallistumisoikeus vapaisiin pelivuoroihin.
- Tarvittaessa aloittelijan maila lainaksi (valmentajat opastavat oman mailan hankinnassa).
- Sopii myös vähemmän pelanneille aloitusryhmäksi.
- Kaksi kokeilukertaa ilmaiseksi.
Nuorten aktiiviryhmä
Tavoitteellista pelaamista ja itsensä ylittämistä- Ryhmä harjoittelee pääosin ohjatusti.
- Lisäksi erittäin suositelteltavia peli-iltoja.
- Osallistumisoikeus vapaisiin pelivuoroihin.
- Ryhmässä voi olla eri tasoisia, mutta valmentajat huolehtivat tason mukaisista harjoitteista.
- Jatkoryhmä alkeiskurssin jälkeen.
Kilpa-aikuiset
- Kokeneille pelureille, ei valmennusta
- Vapaa osallistumisoikeus pelivuoroille
Yhteydenotot
info@ptjyvaskyla.fi (juniorit ja aikuiset)
Harjoituspaikka
Jyväskylän pöytätennishalli
Sorastajantie 1, 40320 Jyväskylä
Yksityisvalmennus
Haluatko saada enemmän irti pöytätenniksestä ja kenties päihittää vastustajasi?
Tarjoamme yksityisvalmennusta yksittäisille pelaajille ja ryhmille. Voit tiedustella vapaita aikoja valmennukseen sähköpostilla info@ptjyvaskyla.fi.
Hinnat
1 henkilö: 30€ / 60 min
2 henkilöä: 35€ / 60 min
3-4 henkilöä: 40€ / 60 min
Isommat ryhmät: Kysy tarjous!
Valmentajat

Topi Hirvonen
Valmentaja
Liikuntatieteiden maisteri ja useamman vuoden ajan liikunnan- ja luokanopettajana työskennellyt Topi aloitti seuran valmennus-koordinaattorina elokuussa 2023.
Topi valmentaa useammassa ryhmässä.
Topilta voit saada myös yksityisvalmennusta.

Liviu Girlea
Valmentaja
Liviu on työskennellyt valmentajanamme syksystä 2020. Perheineen Romaniasta Suomeen viisi vuotta sitten muuttanut ilopilleri erikoistuu pallolaatikkotreeniin.
Liviu tarjoaa englanniksi yksityisvalmennusta.

Tomi Lehtonen
Valmentaja
Suomen rankinglistan korkeimmalta sijalta löytyvä Pöytätennis Jyväskylän edustaja Tomi valmentaa kerran viikossa nuorten ryhmää.

Jarmo Siekkinen
Valmentaja
Vuosikymmenten ajan pöytätennisvalmennusta eri puolella Suomea tehnyt Jarmo valmentaa tarpeen mukaan kilpa- ja harrastejunioreja sekä aikuisia.

Lauri Hakaste
Valmentaja
SM-tason aktiivipelaaja. Lauri opiskelee liikuntatieteitä valmentajalinjalla Jyväskylän yliopistossa. Valmentaa nuoria aloittelijoista kilpajunioreihin.
UKK (usein kysytyt kysymykset)
- Mitä pingiskoulussa ja aikuisten harrastevalmennuksessa tehdään?
Molemmissa harjoitellaan pöytätennistä monipuolisesti. Lajikoulu on erinomainen paikka tulla harjoittelemaan pöytätenniksen taitoja, vaikka aikaisempaa kokemusta pingiksestä tai muista urheilulajeista ei olisi ollenkaan. Lajikoulussa opetellaan lajiin soveltuvaa liikkumista, pallonhallintataitoja, lyöntitekniikoita, sekä tietenkin lajin sääntöjä ja käytännön pelaamista. Pingiskoulun kautta pääsee myös kilpailemaan pingiskisoihin, jos kilpailuinnokkuutta löytyy!
- Miten pääsen kilpailemaan pöytätenniksessä?
Paras tapa aloittaa kilpaileminen on osallistua seuramme omiin kilpailuihin. Kilpailussa on luokkia kaikille tason mukaan, myös harrastelijoille ilman kilpailulisenssiä. Kun pääset kisojen makuun, voit osallistua kilpailuihin ympäri Suomea. Tarvitset vain kilpailulisenssin, lisätietoja Suomen Pöytätennisliiton sivuilta.
- Voiko seurassa maksaa liikuntaseteleillä?
Kyllä! Otamme vastaan Smartumin, Edenredin ja Epassin avulla tehdyt maksut.
- Miten harrastamisesta maksetaan?
Seura laskuttaa maksuja oletuksena kerran kuukaudessa. Myös kausittainen (syys/kevät) laskutus on mahdollista. Sitoutuminen toimintaan on kausi kerrallaan pl. alkeiskurssit. Jos haluat lopettaa harrastuksen, ilmoita siitä seuralle ennen seuraavan kauden (elokuu tai tammikuu) alkua. Voit maksaa halli- ja/tai valmennusmaksua myös liikuntaseteleillä. Kts. https://www.ptjyvaskyla.fi/maksut/. Jäsenmaksua verottaja ei valitettavasti hyväksy liikuntaeduilla maksettavaksi.
- Voiko ryhmissä käydä kokeilemassa?
Kyllä voi! Kaksi ensimmäistä kertaa jonkin ryhmän (https://www.ptjyvaskyla.fi/aloittelijat/) vuorolla ovat ilmaisia kokeiluvuoroja. Jos laji ei jostain syystä nappaa, ei toimintaan tarvitse sitoutua.
- Onko kausimaksuista saatavissa alennusta?
Emme halua, että pingiksen harrastaminen jää hinnasta kiinni. Periaatteenamme on tarjota paljon vastinetta rahalle oman hallin ja laadukkaan valmennuksen muodossa. Esimerkiksi samasta taloudesta tulevilta jäseniltä peritään alennettu maksu. Kts. https://www.ptjyvaskyla.fi/maksut/. Alennuksia voidaan myöntää erityisissä poikkeustapauksissa, kuten esimerkiksi pidemmän loukkaantumisen takia. Jos kausimaksut mietityttävät, voit laittaa viestiä seuralle sähköpostiin info@ptjyvaskyla.fi.
