fbpx

PT Jyväskylä järjesti oman lyhyen historiansa ensimmäiset pöytätenniskilpailut 10.–11.12. Vaajakosken liikuntahallilla. Edellisen kerran Jyväskylässä on järjestetty ylipäänsä kansalliset kilpailut helmikuussa 2015 TJG-turnauksen muodossa. Sitä edellisiä kisoja saakin etsiä jo isommalla suurennuslasilla historian kirjojen syövereistä.

Nyt järjestetyt kilpailut ehdittiin siirtää jo kahdesti koronakiusalaisen takia. Koska keväät 2020 ja 2021 menivät sivu suun, oli kisojen järjestyminen poikkeuksellinen ilon aihe seuraväelle. Tällä kertaa valmistelut eivät menneet hukkaan!

Kaiken kaikkiaan kisat onnistuivat järjestäjien näkökulmasta nimittäin mukavasti. Talkoolaisia oli tarpeeksi, olosuhteet mainiot (valtavan iso kiitos Mikkeliin aitojen ja pistetaulujen lainasta!) ja pelaajiakin ”ensimmäisten” kisojen tarpeisiin mukavasti. Koronapassirumbastakin selvittiin tanssahdellen. Ainoa harmaita hiuksia tuottanut asia oli kilpailusofta PT-Guru 3, joka ei tuntuvat tulevan millään toimeen kilpailunpyörittäjä Pelkosen kanssa. Jonkinlaiseen välirauhaan kuitenkin kisojen edetessä päästiin, joten siitäkään ei kisojen onnistuminen jäänyt lopulta kiinni.

Vaan miten varsinaiset kisatapahtumat etenivät, siitä voit lukea Pöytätennisliiton sivuilta: https://www.sptl.fi/sptl_uudet/?p=30062